Iippu

Iippu Aleksei Tiitiäinen, aka "Iippu" tai "Iippis", saapui meille 13.12.2013.

13 perjantai, tuo epäonnen päivä. Tärisen Joensuun rautatieasemalla, koska oli hemmetin kylmä ja satoi räntää. Odottin junaa ja kello oli 05.00. Viimein juna saapuu ja matka voi alkaa. M lähti miun mukaan, koska yksin olis tylsää.

Junamatka meni nopeasti. Istuin ja katselin ulos ikkunasta. Mietin, voiko tää olla totta, se, ettei ollut vieläkään valoisaa ja miten kurjaa oli, etten nähnyt ikkunasta ulos. Tuijjottelin sitten omaa peilikuvaani.

"Seuraavana Pasila". Sydän alkoi hakata. Nyt oltiin perillä, tässä me jäädään. Astuin ulos junasta ja katselin ympärilleni. Mihin hittoon tästä pitäis mennä? Missä on asemarakennus? Hirveesti junia, raiteita ja ihmisiä. En ollu käynyt ennen Pasilassa, saati sen juna-asemalla, joten kesti hetki tajuta mihin suuntaan lähteä.

Asemarakennus oli iso. Siellä oli paljon kauppoja. Vissiin ovat rakentamassa siihen jotain kauppakeskuksen tapaista. Istuttiin penkille ja söin vähän. Tässä vaiheessa alkoi jännittää. Kohta näkisin miun pienen vauvan ensimmäistä kertaa.

Noin kello 10.00 kasvattaja laittaa viestin ja kertoo saapuvansa asemalle kahden tunnin päästä. Nyt jännittää. Istuin penkillä ja söin pähkinöitä. Istuttiin siinä samassa paikassa se kaksi tuntia. En tahtonut liikkua siitä mihinkään. Ajattelin vain, kuinka onnekas tällä hetkellä olen. Sitten M huomaa kasvattajan ja alan täristä. Pelottaa ja jännittää. Nousen ja kävelen hänen luokseen. Hymyilen ja sanon "Moi mie oon Heidi".

Reilu puolituntia kuluu siihen, kun kasvattaja kertoo koiran hoidosta ja antaa tärkeitä ohjeita tulevaisuutta varten. Katselen välillä kasvattajan mukanaan tuomaan kuljetuskoppiin kohti. Siellä oli kaksi koiraa, joista toinen minun oma Iippuni. Iippu piti kovaa ääntä. Se oli niin suloinen.

Sitä tunnetta en osaa edes kuvailla, kun viimein sain pienen syliini. Tujotin vain sitä ja hymyilin. Miun pieni koiravauva on nyt siinä. Se on niin pieni ja pehmeä ja niin, öö, pieni. Tosi pieni. Pelottaa että se tippuu sylistäni, tai sille tulee kylmä tai jotain muuta. Laitan Iipun kuljetuskoppiin.

Tämä perjantai ei suotta ollut saanut epäonnen päivän nimeään, koska meilläkin oli epäonnea matkassa. Meinattiin myöhästyä junasta. Mikä ei kyllä ollut perjantain syytä, vaan miun, koska olin niin tohkeissani Iipusta ja näistä kaikista tunteista, että mentiin väärään paikkaan. 

Junassa Iippu oli koko matkan miun sylissä. Oltiin päästy juuri matkaan Pasilan asemalta, kun pieni päätti tehdä pissit ja suoraan miun syliin. En jaksanut välittää moisesta vaan kuivailin housut ja otin Iipun takaisin syliin. Siinä se nukkui melkein koko viiden tunnin mittaisen junamatkan. Välillä Iippu heräsi leikkimään.

Kotona Iippua ensin pelotti, mutta sitten se alkoi tutkiskella paikkoja rohkeasti. Siinä me kaikki kolmestaan J, M ja minä ihmeteltiin tuota pientä otusta. Nyt se sitten viimein oli kotona. Pieni Iippunen.

Sneak Peek

Tänään käytiin ostoksilla M:n kanssa. Miun oli tarkotus ettiä itselleni talvitakki, mut niinku arvata saattoi, ei löytyny. Ei oo varmaan olemassakaan semmosta takkia, mikä miulle kelpais. Samalla käytiin ostamassa kaikki viimeset tarpeelliset hankinnat tulevaa varten :)

Miulla alkoi tänään myös kauan kaivattu vajaan kuukauden mittainen joululoma! Kaikki kouluhommat ja tentit on kunnialla loppuun suoritettu, sekä kaikki muut asiat hoidettu. Tänään lähden M:n kanssa Kiteelle ja perjantaina suuntaan Helsinkiin. En vois olla onnellisempi tällä hetkellä!

Studying

En muista oliko se tämän viikon maanantai vai tiistai, kun heräsin siihen karuun ja julmaan todellisuuteen.

"Tää on ammattikorkeekoulu, et sä voi vain laiskotella ja olla lukematta. Ei täällä pääse kursseja läpi ja saa hyviä numeroita vaan tekemättömyydellä. Me ei olla enää ylä-asteella tai lukiossa."

Saatuani venäjän tentin käteeni havahduin; ei voi olla totta. Sain huonon numeron. En pystynyt olemaan iloinen edes ystävieni hyvistä tenttituloksista. Vihasin itseäni ja olin aivan raivona sekä surullinen. Oli erittäin lähellä, etten purskahtanut itkuun (herkkä ihminen kun olen). Olin koko lopputunnin omissa ajatuksissani, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Mietin vain, kuinka olen laiskotellut koko tämän syksyn. Miksi en ollut opiskellut? Miksi en lukenut tentteihin? Miksi? Tämähän on täysin vapaaehtoinen koulu.

Opiskelu ja sen aloittaminen on aina ollut miulle hyvin vaikeaa. Oon aina vaan ajatellu, että kyllä sitä myöhemminkin ehtii. No ei ehdi! Tehtävät pääsee vain kasaantumaan ja sitten poden huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä.

Kyllä mie pidän tästä koulusta ja varsinkin tästä alasta. Suorastaan rakastan sitä. Jotenkin vain oletin, että kyllä mie pärjään. Mut en pärjänny. Ei lukematta pärjää. Miten voisin tietää, kuinka venäjäksi kysytään paljon kello, miten diskontataan raha-arvo tai kuinka toiminta-ajatus eroaa missiosta, jos en lue? Niinpä, en mitenkään.

Onneksi tajusin virheeni suht ajoissa, enkä vaikka vasta viimeisenä vuonna.

Tuosta todellisuus läjähti päin naamaa -päivästä lähtien olen opiskellut joka päivä. Koulussa ja kotona. Tunneilla olen kuunnellut opettajan puhetta ja tehnyt muistiinpanoja. Kotiin mentyäni olen tehnyt läksyt. Olen myös suorittanut suurimman osan rästitehtävistäni ja lukenut tentteihin. 

Enää en pode huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä. Oon huomannu, että opiskeleminen tuo hyvän mielen; onnistumisen tunteen ja tyytyväisyyden, kun tehtävä ei jää rästiin. Toivon, että pääsisin nyt kaikki kurssit läpi tältä lukukaudelta ja saan jatkaa rauhassa (ilman rästikursseja) opintojani ensi lukukautena. Enää en kyllä laiskottele neljää kuukautta putkeen.

Venäjän tenttiin kerkesin jo aiemmin tänään lukea, joten lähdenkin tästä nyt laskemaan matikkaa! Muistakaahan tekin opiskella kunnolla.

HB

Kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa:

Mut sanonpa sanasen siitä huolimatta. Eilen oli siis haalaribileet ja kivvaa oli! Kiitos T ja J (+ muut) kivasta illasta!

Päivän asu. Okei paljastan nyt sen verran, etten lähteny baariin kumpparit jalassa.

Loppukevennys:

Haalariasiaa

Tänään saatiin sit tämmöset:

Huomenna olis tarkotus ommella sit nää merkit nuihi haalareihin. Jos rakkahin ystäväiseni vaan muistaa tuoda miulle neulan ja lankaa. (Tämä olkoot julkinen muistutus Tiitulle, koska tiijän, että luet tätä:D) 

♡

Pitäis lukea huomiseen tenttiin.

Pitäis tiskata.

Pitäis täyttää tärkeitä papereita.

Pitäis nukkua.

Mutta tässä mie vaan istun ja oon innosta pulleena ja onnellinen.

En voi uskoan tätä todeksi.

Viikonlopun selvät suunnitelmat

Perjantaina koulustä lähtiessäni en vielä tienny mitä sitä viikonloppuna tekisin. Tarkotus oli ainakin pysyä kotona ja lukea tenttiin...

...Kunnes saatiin loistoidea lähteä kämppiksen kanssa Kiteelle! Houkuttelin M:n meidän messiin kanssa. 

M ei ollu käyny ennen Kiteellä, joten ajateltiin J:n kanssa viedä se Kitteen paikalliseen. Ilta meniki oikein muksasti miun toimiessa kuskina M:lle, J:lle ja sen parille kaverille. Käytiin tosiaan myös siellä Karhussa (se baari) ja tulipa tuota naurettua vatsa kipeeks ja pari kipaletta tanssilattiallakin hilluttua, vaikka vesilinjalla olinki! Oikein kivsu ilta kaikinpuolin.

Miun oli alunperin tarkotus jäädä Kiteelle maanantaihin asti, mut lähin M:n kyydillä lauantaina takasin Joensuuhun. 

Lauantai kului epänormaaliin tapaan kotona. Perinteisen lauantain baarikierroksen sijasta kävin kiertämässä kahden tunnin lenkin. Tulipa tuota tenttiinki luettua pari sivua ja telkkariakin taisin katsoa.

Sunnuntaina heräsin virkeänä jo ennen kymmentä (normaalisti vähemmän virkeänä kahdentoista jälkeen). Ja tää päivä onkin sitten mennyt lähinnä kotona siivotessa ja laiskotellessa, mitä nyt kävin asioita hoitamassa kaupungilla päivällä. 

Semmonen oli se viikonloppu!